Aurinko helli opiston väkeä opistopäivien aamuna.

IMG 8480

 

Opistopäivät alkoivat perinteen mukaisesti yöpyjien ilmoittautumisella ja majoittumisella. Alkiolle oli saapunut opiskelijoita pitkin Suomea. Aulassa ilmoittautumisen ohessa pääsi kiinnittämään neulan kartalle siihen kohti, miltä paikkakunnalta oli kotoisin. Neuloja oli jo iltapäivän aikana ilmaantunut niin paljon, että piti hakea lisää toimistosta. Paikalle oli kutsuttu edellisvuoden opiskelijoiden lisäksi kunniakurssilaisia 20 ja 40 vuoden takaa.

 

IMG 8436

 

Varsinaisessa ohjelmassa ensimmäisenä oli lounas ja päiväkahvi, sekä rehtori Jaana Laitilan puhe teemalla Alkio-opisto tänään. Puheessa kerrattiin muiden aiheiden lisäksi Alkio-opiston nykytilannetta, opintoaloja, hinnastoa, kuluneen vuoden muutoksia sekä tuoreen strategian työstämistä. Koko henkilökunnan, Alkio-opiston kannatusyhdistyksen hallituksen, sidosryhmien sekä opiskelijoiden toimesta syntyi Alkiolle seuraavien lähivuosien strategia.

 

IMG 8415

IMG 8410

 

Päivän eräs odotettu kohokohta oli entisten ja nykyisten opiskelijoiden sählyottelu, joka kasasikin kokoon katsomoon ison määrän opiskelijoita ja henkilökuntaa. Ottelussa nähtiin vauhtia ja ei-mitenkään-erityisen-vaarallisia -tilanteita, joissa pallo lensi satunnaisen ohikulkijan käteen tai laidat kaatuivat tiukan taistelun tohinassa. Hikiset pelaajat pääsivät myös virkistäytymään ja saunomaan ottelun jälkeen. 

 

IMG 8447

 

Ohjelma jatkui linjatapaamisilla eri luokissa. Kuulumisia vaihdettiin ja vanhoja opiskelukavereita tavattiin muisteloiden merkeissä. Linjatapaamisiiin oli varattu myös myöhäisemmältä illalta parin tunnin mittainen jatkoaika, sille voi odottaa olevan tarvetta kun edellisestä tapaamisesta voi hyvinkin olla jopa vuosikymmenen mittainen aika.

Päivällistä varten Ravintola Santeri oli tehnyt ravintolasaliin kauniin kattauksen oranssein sävyin. Tarjoilut olivat juhlan kunniaksi erityisen monipuoliset ja ylilyöntejä ruoan suhteen tuli tehtyä itse kullakin myös allekirjoittaneella. Ravintola Santeri on opiskelijoidenkin keskuudessa tunnettu herkullisesta tarjonnastaan ja kuulopuheiden mukaan sitä onkin tullut erityisen ikävä opintojen päätyttyä.

 

IMG 8425

 

Iltamissa esiintyjänä oli Osmo Ikonen valkoisessa asustuksessa ja penkit olivat lähestulkoon viimeistä myöten täynnä! Osmo kirvoitti katsojat taputtamaan tahdissa. Iltamissa oli paljon muutakin ohjelmaa mm. tanssia. Tanssiesitys keräsi yleisöltä raikuvat aplodit eikä ihme, sillä huivitanssi oli hyvin menevä ohjelmanumero.

Ilta jatkui vielä linjatapaamisilla. Kunniakurssilaisille oli varattu rantasauna vanhojen muistojen jakamiseen ja illalla menot jatkuvat Ohrantähkässä.

 

Opistopäivät vuodelta 2017 keräsivät suuren määrän entisiä opiskelijoita kokoon. Katsotaan päästäänkö ensi vuonna ennätyslukemiin! 

 

Teille opistopäiviltä raportoi

Markkinointisuunnittelija

Kati Kärkkäinen