Väylän kautta jatkoon

Anim UllahOpiskelen toista vuotta valtio-oppia Jyväskylän yliopistossa. Opiskelin Alkio-opistolla kaksi vuotta, joiden aikana suoritin valtio-opin perusopinnot ja aineopinnot kansainvälisistä suhteista. Lisäksi opintopistepottiani kartuttivat kielten sekä viestinnän opinnot.

Opiskelu Alkio-opistolla on nopeuttanut opintojani ja keventänyt työtaakkaani yliopistolla. Suoritettuani toisena vuotena kansainvälisten suhteiden aineopinnot, hain yliopistoihin pääsykokeiden lisäksi myös avoimen yliopiston väylähaun kautta, jossa yliopisto ottaa tietyn määrän opiskelijoita sisään pelkästään kertyneiden opintopisteiden ja opintojen menestymisen mukaan. Tuona keväänä pääsin sisään Turun, Jyväskylän sekä Lapin yliopistoon ilman pääsykokeita. Yliopisto-opiskelujen alkaessa sain kaikki Alkiolla suoritetut opinnot hyväksiluettua.  
   
Alkio antoi erinomaiset eväät yliopisto-opiskeluun. Opintojen edistymisen ohella Alkio antoi tiedolliset ja taidolliset eväät  akateemisessa maailmassa pärjäämiseen. Tenttikäytäntöjen,  tekstien laatiminen ja tiedonhaku sekä sen hyödyntämisen taidot ovat hyvin tärkeitä opiskelujen edistymisen kannalta ja näihin taitoihin sain pehmeän laskun heti ensimmäisenä vuonna. Toisena vuonna näitä taitoja kehitettiin entisestään esimerkiksi proseminaarityön laatimisen muodossa, jossa harjoiteltiin etenkin akateemisen tutkimuksen ja tekstin luomista. 

Anim Ullah
V-linja, 2007 - 2009

TPL_ALKIO_ADDITIONAL_INFORMATION