|
Toiminta-ajatuksensa mukaisesti Alkio-opisto on
laadukas ja virikkeinen oppimisympäristö, jonka tarkoitus
on herättää ihminen sivistykselliseen, yhteiskunnalliseen
ja maailmanlaajuiseen tietoisuuteen ja toimintaan.
Alkio-opiston päätoimintamuoto on vapaan sivistystyön
koko talvikauden kestävät opintolinjat, jotka keräävät
vuosittain noin 230 opinhaluista nuorta. Lisäksi
opiston tiloissa Tähtiniemen campuksella toimivassa
Humanistisen Ammattikorkeakoulun (Humak) Jyväskylän
yksikössä opiskelee lähes sata opiskelijaa (ks. www.humak.fi).
Etkö saanut mieleistäsi opiskelupaikkaa, mutta haluaisit
kuitenkin aloittaa jo opinnot? Mietitkö vielä omaa
alaasi? Haluatko kehittää opiskelutaitojasi? Alkio-opistossa
voit tehdä kaikkea tätä.
Vuosi Alkio-opistossa ei ole välivuosi. Toki se
on hyvä mahdollisuus miettiä tulevaisuuden valintoja,
etsiä omia vahvuuksia ja saada elinikäisiä ystäviä.
Mutta se on myös mahdollisuus opiskella tehokkaasti,
kehittää opiskelutaitoja ja valmentautua pääsykokeisiin.
Alkio-opisto on väylä yliopistoon, monellakin tavalla.
Vuoden aikana voit suorittaa yliopisto-opintoja saman
määrän kuin varsinaisena opiskelijana yliopistossa.
Näin saat hyvän pohjan sekä pääsykokeisiin että tuleville
opinnoille. Voit myös opiskella opistossa 2-3 vuotta
ja pyrkiä sen jälkeen yliopistoon avoimen yliopiston
väylän kautta. Avoimen yliopiston opinnot tuottavat
yliopistokelpoisuuden ellet ole käynyt lukiota.
Sisäoppilaitos, internaatti, muodostaa tiiviin opiskelijayhteisön,
missä on mukavaa ja turvallista sekä myös hyvin kasvattavaa
elää ja opiskella sekä irrottautua kodista kasvamaan
itsenäiseen elämään. Opiston juhlat, linjamatkat,
teemapäivät ja saunaillat ovat myös tärkeä osa yhdessäoloa
tehokkaan opiskelun lomassa.
Alkio-opisto toimii yhteiskunnallisena, moniarvoisena
oppimiskeskuksena, jossa vallitsee leppoisa, tasa-arvoinen
ja kannustava oppimista sekä ihmisen henkistä kasvua
edistävä ja tukeva ilmapiiri. Opiskelussa painottuvat
itseohjautuvuus, yhteistoiminnallisuus ja tiimioppiminen.
Opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan
tiivis ja läheinen yhteistyö tukee jokaisen oppimista.
Tervetuloa keskelle Suomea. Tule tekemään tavoitteistasi
totta!
Jorma Keränen
rehtori, FT
Sähköposti: jorma.keranen@alkio.fi
Santeri Alkion elämänkerta
PowerPoint-esitys opiston toiminnasta (18 MT)
Alkio-opiston yleisesite 2010 (pdf, 1,1 Mt)

|