Alkio-opiston antropologian ja kulttuurien tuntemuksen linjan opintomatka Liettuaan 11.3.-18.3.2005

1. päivä: Perjantai 11.3.2005

Hanne Ollikainen ja Iris Seesjärvi

Puoliltaöin taksi nouti meidät opistolta ja 00:40 jatkoimme bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Useimmat meistä sammuivat bussiin, jossa tuntui olevan kesäinen, viileä ilmastointi päällä. Peittoa taisi yksi jos toinenkin kaivata.. Neljän aikoihin saavuimme lentokentälle ja osa jatkoi uniaan lattiamajoituksessa, osa taas rupesi pelaamaan korttia. Aamuöinen tee/kahvi/kaakao lämmitti mukavasti kylmän bussimatkan jälkeen. Lentomme Vilnaan lähti vasta 9:40, joten aikaa oli ruhtinaallisesti.

Lentomme meni mukavasti, vaikka koneen vaatimaton (=vanha) ulkonäkö hieman järkytti Boeing-koneisiin tottuneita. Kone kuitenkin pysyi ilmassa huolimatta voimakkaastakin heittelystä. Osa porukasta nukkui myös koneessa kauneusunet, toinen allekirjoittaneista ehti simahtaa jo ennen kuin lentokone oli päässyt ilmaan.

Kentälle saapuessamme odottelimme Vaidutea, joka oli luvannut olla oppaana Vilnassa viikonlopun ennen Klaipedaan lähtöä. Hän on suomenkielenopiskelija Klaipedan yliopistosta. Hänestä oli meille hyötyä jo alusta asti, sillä hän sai puhuttua meille alennusta normaalista turistihintaisesta taksikyydistä.

Hostelli Vanhassakaupungissa oli kaunis ja viihtyisä, joskin huoneiden jäätävä lämpötila oli väsyneelle porukalle extreme-kokemus. Onneksi patterit kuitenkin toimivat ja jo toisena yönä pystyimme nukkumaan ilman päällysvaatteita. Emme kuitenkaan viipyneet kylmissä huoneissa pitkään, vaan lähdimme Vaiduten johdolla syömään. Nälkä olikin jo kova, joten oli hyvä että Vaidutella oli valmiiksi hyvä paikka tiedossa. Ruoka oli erinomaista ja myös testaamamme liettualainen olut, siideri ja talon viini. Laskun maksaminen oli oma mielenkiintoinen operaationsa, sillä koko ryhmälle lyötiin yksi yhteinen lasku pöytään. Kolikkojen ja setelien vaihto muuttui suureksi fiaskoksi, mutta selvisimme suuremmilta tappeluilta ja jatkoimme matkaa Rimin kautta baariin jälkiruoalle. Jälkiruoka muuttui drinkiksi ja pian kaikkien väsymys näytti jälleen olemassaolonsa ja silmät sai pitää väkisin auki. Siispä pikkuhiljaa takaisin hostellille, jossa kaikkien piti vain lepäillä hieman... Mutta me ainakin "sammuimme" muutamassa sekunnissa.. Väsymys vei tällä kertaa voiton ja heräsimme vasta lauantain puolella.

Vilna pähkinänkuoressa

Vilna on Liettuan pääkaupunki ja se on perustettu vuonna 1323. Vilnan alue on erittäin vanhaa ja siellä on ollut asutusta jo paleoliittisellä aikakaudella. Aikaisemmista asukkaista ei tiedetä paljoakaan, mutta mahdollisesti n. 2500-2000 eKr. lähtien alueella asuivat balttilaiset heimot. (Exploring Vilnius 2004-2005. City Guide. 8-9.)

Vilnan perustamisen jälkeen sitä ovat vuosisatojen kuluessa yrittänyt valloittaa muun muassa saksalaiset ja venäläiset. Liettua onkin ollut Venäjän vallan alla vuodesta 1795 lähtien, josta se pääsi itsenäistymään ensimmäisen maailmansodan myötä. Liettua joutui kuitenkin Neuvostoliiton alaisuuteen toisen maailmansodan aikana, josta se pääsi itsenäistymään 11.3.1990. Liettua on ollut myös eri uskontojen taistelukenttänä, jossa katolilaisuus ja ortodoksisuus ovat kamppailleet valta-asemasta. (Leidykla 2003, 7-10.)

Vilnan asukasluku on 542 290 ja se on Liettuan suurin kaupunki. Suosittuja turistikohteita Vilnassa on muun muassa Vilnan katedraali, yliopistoalue, Vanhakaupunki, Vilnan linna, Aamunkoiton portti ja monet museot, esimerkiksi KGB- ja juutalaismuseo. Vilna ei jätä kulttuurin ystäviäkään kylmäksi, sillä sieltä löytyy useita teattereita, konserttitaloja ja tietenkin kansallisooppera. (Exploring Vilnius 2004-2005. City Guide. 10, 25-35)

Liettuan valtauskonto on katolilaisuus, mutta myös Venäjän ortodokseja ja protestantteja on hieman. Uskonnollisuus näkyy Vilnan katukuvassa, sillä siellä on paljon erityisesti katolisia kirkkoja, mutta myös synagoga (Exploring Vilnius 2004-2005. City Guide. 37) ja muita kirkkoja löytyy. Nämä tarjoavat turisteille lisää mielenkiintoisia nähtävyyksiä.

Lähteet: Exploring Vilnius 2004-2005. City Guide.

R. Paknio Leidykla. Vilnius and Trakai. City guide. 2003.

2. päivä Vilnassa 12.3.2005

Johanna Harjunpää ja Hannele Hukka

Aamulla kävimme aamiaisella. Ostimme kaupasta pullaa. Kävelimme läpi Vilnan kohti KGB:n museota. Kiertelimme museossa, näimme kidutushuoneita. Museorakennus oli alun perin rakennettu 1899 oikeustaloksi, sittemmin siitä tuli KGB:n päämaja (McLachlan 1995,102). Nykyään se toimii museona. Siellä on asiakirjoja Neuvostoliiton ajalta koskien Liettuaa. Kokonaisuudessaan museo oli ahdistava kokemus. Jotta pysyisimme jotenkin järjissämme, päätimme ettemme mene juutalaisten holokaustimuseoon, minne muu ryhmä oli matkalla. Liukenimme omille teillemme.

Harhailimme kaupungilla ja päätimme käydä katsastamassa Aamunkoiton portin. Se oli aikaisemmin osa kaupungin muuria, joka on kuitenkin lähes kokonaisuudessaan tuhoutunut. Se toimi puolustuksellisissa tarkoituksissa. Portti remontoitiin uusklassiseen tyyliin vuonna 1829.(McLachlan 1995,100.) Mielestämme portti oli kaunis ja liettualaisen arkkitehtuurin mestariteos.

Söimme lounasta pienessä ravintolassa, tilasimme molemmat kanaa.

Kävimme Liettuan kansallismuseossa. Kansallismuseo toimi 1700-luvulla asevarastona (McLachlan 1995,87-88). Rakennus oli kaunis ja näytti ulkoapäin suuremmalta kuin mitä se itse asiassa oli. Museossa oli näyttely Napoleonin retkistä Liettuaan.

Seuraavaksi otimme kulttuurisen tutkimusmatkamme kohteeksi katedraalin. Se oli alun perin rakennettu pakanalliselle palvontapaikalle. 1200-luvulla rakennettiin ensimmäinen kirkko tälle paikalle ja kun kristinusko suuremmissa määrin saapui Liettuaan se rakennettiin uudelleen 1387. Sitä muuteltiin vuosien varrella ja rakennettiin melkein kokonaan uudestaan 1783-1801 (McLachlan 1995, 85-87.) Kävimme kahvilla ja palasimme hostellille. Illalla menimme balettiin. Baletin nimi oli Gisele ja menimme balettiin taksilla. Balettiesitys oli hieno. Musiikki oli kaunista ja rakennus oli hieno. Illalla tutustuimme Vilnaan.

Ullis, Heidi, Annika ja Sanna-Mari Oopperatalon aulassa

Lähteet:

McLachlan Gordon: Lithuania The Bradt Travel Guide, 1995

3.päivä: Vilna 13.3.2005

- Sanna-Mari Kontoniemi ja Annika Nyström -

Päivä alkoi hiukan kankeasti edellisen illan valvomisesta johtuen. Puoliltapäivin lähdimme majapaikastamme kävelemään bussiasemalle, josta edelleen menimme Trakaihin vanhaa keskiaikaista linnaa katsomaan. Tätä ennen katsastimme kuitenkin Pyhän Teresan katolilaiskirkon Aušros Vartu -kadulla. Kirkko rakennettiin ilmeisesti vuosien 1633-50 aikana. Kadun yläpäässä on yhä vieläkin nähtävissä Vilnan kaupunkia aiemmin ympäröineen muurin sisääntuloportti, nimeltään Aamunkoiton portti (Aušros gate). Tässä barokkityylisessä kirkossa oli parhaillaan menossa messu, joten tyydyimme ihastelemaan kirkkoa vain ovelta käsin. (Vilnius and Trakai. City guide 2003, 46-48.)

Odottelimme bussiasemalla miltei tunnin, koska edellinen bussi ehti lähteä Trakaihin juuri ennen saapumistamme bussiasemalle. Trakain bussiasemalle saavuttuamme patikoimme loskassa vielä noin kuusi kilometriä linna-alueelle. Kaikista ylimääräisistä vaatekerroista huolimatta suurin osa porukastamme hytisi kylmyydestä, sillä loska oli ehtinyt kastella sukkamme. Matkan varrella nähdyt puutalot olivat melko ränsistyneitä, mutta kauniita. Väreissä nimittäin ei ainakaan ujosteltu: oli vihreää milteipä kaikissa sävyissään, keltaista kaikessa kirkkaudessaan, mutta myös perinteistä punamullan väriäkin. Jotkin rapatut talot oli jätetty ikävä kyllä rapistumaan ja harmaantumaan.

Trakain kaupunki sijaitsee 28 km Vilnasta länteen ja se on osa historiallista kansallispuistoa, joka on yhteensä 8000 hehtaarin laajuinen alue. Kaupunki oli keskiajalla Liettuan pääkaupunki, kunnes vuonna 1323 pääkaupunki siirrettiin Vilnaan. Trakai oli tärkeä kaupunki poliittisesti ja puolustuksellisesti. Trakain linna sijaitsee saarella ja se toimi benediktiiniläismunkkien luostarina vuodesta 1405 lähtien. Linna toimi myös hetken aikaa aatelisten vankilana ja 1600-luvulla se tuhoutui suurelta osin Moskovan kanssa käydyn sodan seurauksena. Nykyisin se on kuitenkin restauroitu entiselleen. (Vilnius and Trakai. City guide 2003, 69-71.)

Linna-alueelle vihdoin päästyämme hajaannuimme kiertelemään linnan sisäosia kukin omaan tahtiinsa. Ruhtinaiden asuntonakin toimineen linnan näyttelyssä perehdyttiin Liettuan historiaan aina esihistoriasta nykypäivään asti. Ruhtinaiden posliini- ja muu esineistö oli säilynyt yllättävän hyvin. Kuvitelmissamme saatoimme aistia ajan loistokkuuden.

Paluumatkalla tunnelma tiivistyi entisestään, kun meidän lisäksemme bussiin ahtautui myös paikallisia. Osa ryhmästämme - käytännössä kolme poikaa - joutui seisomaan käytävällä, Annika Elinan sylissä. Kyyti oli tasaisen pomppivaa, kuten aina Baltian maissa. Sen sijaan sisustukseen oli panostettu: bussin etuosaa oli koristeltu kangas- ja muovikukin sekä kuskin selän taakse oli asetettu kukka-aiheinen juliste, ehkä 1960- tai 1970-luvulta.

Retkestä toivuttuamme kaikilla olikin jo nälkä. Suunnistimme siis seuraavaksi ravintola Cili Kaimasiin, osa ryhmästä meni muualle. Viimeisen iltamme Vilnassa vietimme vapaamuotoisesti kukin haluamassaan paikassa. Mielestämme viimeinen päivä Vilnassa sujui yllättävänkin hyvin.

Eljas, Hanna, Karoliina, Arvi, Elina, Heidi, Annika, Hanne ja Iris Trakaissa

Lähteet:

Vilnius and Trakai. City guide. 2003. Mukaelma Tomas Venclovan Vilnius. City Guide -teoksesta. Vilna: R. Paknio Leidykla

4. päivä: Maanantai 14.3.2005 - Matkustuspäivä Vilnasta Klaipedaan

-Elina Hanska ja Heidi Tamminen-

Tänään meillä oli matkustuspäivä. Matkustimme ensin taksilla hostellista Vilnan linja-auto asemalle ja sieltä linja-autolla Klaipedaan. Linja-auto asemalla tapasimme Vaiduten, joka matkusti kanssamme Klaipedaan. Matkaan kului noin neljä tuntia, ja lähes kaikki nukkuivat ainakin osan matkasta. Klaipedassa meitä olivat vastassa Klaipedan yliopiston suomenkielen laitoksen johtaja Karin, sekä muutama suomenkielenopiskelija. Klaipedan linja-auto asemalta suurin osa matkusti hostellille minibussilla, mutta Karin ja Ullis sekä pari opiskelijaa matkustivat taksilla. Hostellilla majoituimme aiemmin sovituissa ryhmissä huoneisiimme. Majoituksen ja pienen levon jälkeen lähdimme kävelemään kaupungille ja kävimme syömässä perinteistä liettualaista ruokaa. Maittavan aterian jälkeen menimme jazz bar Kurpiai'hin viettämään iltaa. Hienon jazz-keikan jälkeen lähdimme hostellille nukkumaan.

Klaipeda

Klaipeda on Liettuan kolmanneksi suurin kaupunki, jossa on asukkaita noin 220 000. Klaipeda on merenrantakaupunki, joka sijaitsee Itämeren rannalla. Klaipedan satama on tärkeä teollisuussatama. Klaipeda on perustettu yli 750 vuotta sitten vuonna 1252. Saksalaiset antoivat kaupungille nimeksi Memel. Vasta vuonna 1413, kaupunkia sanottiin ensimmäistä kertaa Klaipedaksi. Memeliä ovat hallinneet myös lyhyen aikaa ruotsalaiset vuosina1628-1635 sekä venäläiset vuosina 1757-1762. (McLachlan 2002, 254-255; Strakauskaite 2004, 9; Drungiliene 2005, 21.)

Vähitellen Memelistä kehittyi tärkeä telakka-, kalastus- ja kaupankäynnin keskus. Varsinkin kaupankäynti brittiläisten kanssa oli tärkeää. Vuonna 1807-1808 Memel oli vuoden ajan Preussin pääkaupunki, kun kuningas Friedrich Wilhelm III joutui pakenemaan Napoleonin joukkoja Berliinistä Memeliin. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan, Memelin alue liitettiin ensimmäistä kertaa Liettuaan vuonna 1923. (McLahlan 2002, 255.)

Vanhana saksalaisena kaupunkina Klaipedassa asui paljon saksalaisia, jotka vastustivat liettualaishallintoa. Ennen toisen maailmansodan alkua vuonna 1939 Saksa sai alueen uudelleen hallintoonsa. Itse Hitler kävi 23.3.1939 Klaipedassa tervehtimässä kansalaisia kaupunginteatterin parvekkeelta. Sodan päättyessä vuonna 1945 puna-armeija sai Klaipedan alueen hallintaansa, jolloin jo suurin osa saksalaissyntyisistä kansalaisista oli paennut länteen. (McLachlan 2002, 255.)

Sodassa pahasti tuhoutuneen kaupungin jälleenrakentamiseen kului kymmenen seuraavaa vuotta. Satamasta tuli 1950-luvulla Neuvostoliitolle elintärkeä kansainvälisen kaupan satama, koska se oli Neuvostoliiton ainoa jäätymätön satama Itämerellä. Liettuan saavutettua itsenäisyyden vuonna 1990, Klaipedasta tuli uudelleen osa Liettuaa. Nykyisin Klaipedan satama on tärkeä kansainvälisen kaupan keskus ja kaupunki itsessään houkuttelee yhä enemmissä määrin ulkomaalaisia investoijia. (McLachlan 2002, 255; Strakauskaite 2004, 22.)

Lähteet:

Drungiliene, Erika 2005. Exploring Klaipeda 2005 City Guide. Versus Novus

McLachlan, Gordon 2002. Lithuania The bradt travel guide. Bucks: Bradt Travel Guides Ltd.

Strakauskaite, Nijole 2004. Klaipeda and the Curonian Spit. Vilnius: R. Paknio leidykla

5. päivä tiistai 15.3. 2005 Klaipeda

Jenni ja Karoliina

Kun aamulla heräsimme, löysimme huoneemme oven takaa ihanat aamiaiskorit. Aamupala oli todella runsas sisältäen muun muassa kahta erilaista leipää, juustoa, voita, sulatejuustoa, kermaa, marmeladia, tuoremehua, hedelmiä ja jogurtin. Huoneissamme oli jo valmiina vedenkeitin sekä kahvia ja teetä.

Lähdimme ennen kymmentä aamulla yliopistolle, jossa meitä odotti joukko pirteitä suomenkielenopiskelijoita. Sää oli hyvin vaihteleva; kävelymatkan aikana ehti sataa vettä, loskaa, rakeita ja lunta. Opiskelijat esittelivät itsensä ja kertoivat meille Zeimatijan maakunnasta sekä lahjoivat meitä mukeilla, kansioilla ja kynillä. Kansiot sisälsivät tietoa Zeimatijasta sekä viikon ohjelman. Klaipedalaiset opiskelijat olivat nähneet paljon vaivaa ohjelman ja esitystensä eteen ja saimme olla todistamassa huikeaa Power Point-showta. Saimme myös nauttia liettualaisesta vieraanvaraisuudesta: meille oli varattu kahvia, teetä sekä keksejä. Olimme itse vieneet opiskelijoille tuliaisiksi perinteitä kunnioittaen Fazerin suklaata. Kahvitauon jälkeen meille esiteltiin muun muassa maalattuja pääsiäismunia sekä paperileikkauksia.

Lounaalle menimme huikaisevan koerkeatasoiseen Namais-ravintolaan. Saimme nauttia mahtavan maukkaan kolmen ruokalajin lounaan. Ravintola oli niin uskomaton, että hetken aikaa luulimme jo olevamme liettualaisessa piilokamerassa.

Lounaan jälkeen menimme Vanhaankaupunkiin Mazosios Liettuvos- historian museoon. Siellä saimme tietoa aina Liettuan esihistoriasta Neuvostovalloitukseen saakka. Koimme museon korkeatasoiseksi. Opas odotti meitä museon pihalla, josta lähdimme heti Vanhaankaupunkiin kävelyretkelle. Klaipedan Vanhassakaupungissa näkyy selkeästi hansavaikutus, koska kaupunki oli saksalaisten hallussa noin 700 vuoden ajan. Memelburgin linna rakennettiin vuonna 1252, josta Klaipedan kaupunki sai alkunsa. Klaipeda oli nimeltään Memel saksalaisaikana. Memelburgin linna sijaitsi hyvällä strategisella paikalla ja koko Vanhakaupunki on muodostunut linnan ympärille. Tämä näkyy Vanhankaupungin asemakaavassa; kadut ovat linnasta päin katsottuna suoria, eikä siellä ole mitään, minkä taakse vihollisen olisi ollut mahdollista piiloutua, esimerkiksi puita. Näimme myös muistomerkin, joka oli omistettu uudelle Liettualle, sekä upean vanhan postirakennuksen. Päivän aikana näimme jopa auringon, ainoan kerran reissumme aikana. (Exploring Klaipeda 2005, 21.)

Vanhankaupungin kierroksen jälkeen meillä oli muutama tunti vapaa-aikaa, jonka jälkeen lähdimme Suomen kunniakonsulaattiin. Siellä meitä odotti Suomen kunniakonsuli, yliopiston suomenkielenopiskelijat sekä kansantanssi ja -musiikkiryhmä. Opiskelijat olivat valmistaneet meille notkuvan herkkupöydän, jossa oli tarjolla muun muassa kaikkien rakastamia valkosipulileipiä ja Svyturys-olutta. Ensin konsuli kertoi meille työnkuvastaan. Hänen tehtävänään on auttaa Klaipedan alueella liikkuvia suomalaisia sekä suomalaisyrityksiä. Vauhdikkaat zeimatijalaiset kansantassit tempasivat meidät mukaan tanssimaan ja laulamaan. Kunniakonsulaatista lähdimme vielä Memelis-yökerhoon, jossa jatkoimme hauskanpitoa.

6. päivä keskiviikko 16.3.2005, Klaipeda

Arvi Pihlman ja Hanna Mäki-Tuuri

Aamulla menimme koko porukka Klaipedan yliopistoon, jossa aloitimme varsinaisten seminaaritöiden läpi käymisen Klaipedan yliopiston suomenkielenopiskelijoiden kanssa. Keskustelimme pienryhmissä ja keskusteluista tuli varsin hedelmällisiä. Esimerkiksi Pihlmanin ryhmässä käytiin läpi identiteetin kysymystä (mikä aiheena oli ollut melkoisen vaikea niille opiskelijoille, jotka lukivat suomenkieltä vasta toisella vuosikurssilla) Stuart Hallin artikkelin pohjalta. Selitimme artikkelin pohjalta tekemäämme työtä niiltä osin, joilta se oli jäänyt ymmärtämättä. Onneksi ryhmässämme oli mukana kaksi neljännellä vuosikurssilla olevaa opiskelijaa, jotka osasivat tehdä muille ymmärrettäväksi ne osin kovin hankalat asiat, joita yritimme selventää. Yleisestä teoretisoinnista etenimme puhumaan suomalaisesta ja liettualaisesta identiteetistä, ja vertailimme niitä keskenään. Selkeä eroavaisuus oli muun muassa Liettuan suhteellisen nuori itsenäisyys neuvostovallan alta, ja tästä ymmärrettävästä syystä johtuen patriotismilla tuntui olevan positiivisempi merkitys heille kuin meille. Toinen asia, mikä keskustelussa tuli esille, oli katolisen uskon näkyvyys liettualaisen arkipäivän elämässä kontrastina meidän suhteellisen näkymättömälle luterilaisuudellemme. Uskonnon merkitys liitetään ilmeisen selkeästi myös itsenäisyyteen, mikä on ymmärrettävissä kun ajattelee uskontofobista neuvostoaikaa. Kaiken kaikkiaan töiden läpi käymisestä jäi hyvä maku suuhun.

Yhdessä työskentelyn jälkeen linjamme meni syömään elitististä päivällistä meille varattuun Navalis-hotellin ravintolaan kliseisen porvarillisissa tunnelmissa. Tunsimme itsemme siirtomaaisänniksi ja -emänniksi pianon soidessa ja tavallisten ihmisten rämpiessä sateessa ulkona. Hinta ei ollut meille hirvittävä, mutta paikallisille se varmasti olisi sitä ollut. Onneksi me sentään olimme pukeutuneet farkkuihin ja muihin tuikitavallisiin vaatteisiin, joten meidän rönttöisyydestämme ja ravintolan elitistisyydestä tuli yhteen laitettuna tunnelmaa piristävä vastakohta-asetelma. Ylipäätään tunnelma oli kyllä melkoisen puuduttava. Ravintolan hienot tarjoilijat ja muu henkilökunta varmasti saivat vuoden huvitukset ulkomaalaisten junttien kustannuksella, jotka epävarmoina arpoivat etiketin vaatimuksia pöytätapojen suhteen. Hyvä jos meistä oli iloa.

Ruokailun jälkeen menimme yhdessä liettualaisten opiskelijoiden kanssa valokuvanäyttelyyn, joka esitteli romanien elämää. Näyttely koostui yhdestä huoneesta ja seinällä roikkuvista valokuvista. Valokuvat olivat hyviä ja niistä sai vaikutelman romanien taloudellisesti köyhästä elämästä. Näyttely ei kuitenkaan ollut kovin laaja, ja niinpä sen varatun ajan puitteissa ehti käymään useaan kertaan lävitse, mikä tietysti oli sinänsä hyvä, ettei mitään jäänyt huomaamatta. Näyttelyn jälkeen oli vapaa-aikaa, jonka kukin käytti parhaiten katsomallaan tavalla.

Illalla menimme yhdessä isäntämaamme opiskelijoiden kanssa paikalliselle jazz-klubille, missä aika kului rattoisasti keskustellessa ja olutta siemaillessa. Siellä soitti paikallinen bändi, joka jazzin ohella lurautteli paljon muitakin tanssittavia kappaleita. Keski-ikäinen pariskunta näytti ammattimaista mallia miten tanssia, ja pian uskaltauduimme itsekin tanssilavalle. Ja kuten tavallista, tapahtui joukkoilmiö, ja pian lattia oli täynnä musiikin tahtiin pyörähteleviä ihmisiä. Ilta oli kaikin tavoin mukava.

Seminaarityön touhussa

7.päivä 17.3.2005 torstai, retkipäivä

Eljas Kotilainen, Juho Korolainen

Aamulla noin kello puoli kahdeksan aikoihin lähdimme suomenkielenopiskelijoiden kanssa bussimatkalle, jonka päämääränä olivat Ristikukkula, Siauliaun kaupunki sekä Palangan kaupunki. Saavuimme Siauliaun kaupunkiin kymmenen aikoihin ja samalla kun jaloittelimme taukopaikalla bussiin tuli opas. Jatkoimme pian matkaa päämääränämme 12 kilometrin päässä pohjoisessa sijaitseva Ristikukkula. Opas kertoi meille matkan aikana ulkona sijaitsevista nähtävyyksistä. Hetken päästä saavuimme Ristikukkulalle. Keskiajalta lähtien ristikukkula on edustanut Liettualaisen katolilaisuuden rauhanomaista vastarintaa sortoa kohtaan. Vuosina 1944-1991 Liettua oli Neuvostoliiton vallan alaisuudessa, tällöin pyhiinvaellusmatkat Ristikukkulalle toimivat tärkeänä liettualaisen nationalismin ilmentymänä. Neuvostoliittolaiset pyrkivät kiivaasti estämään ihmisiä tuomasta ristejä ja yrittivät oppaamme mukaan tehdä ristikukkulasta saaren, sinne pääsemisen vaikeuttamiseksi. Ristikukkula tuhottiin täydellisesti neuvostojoukkojen toimesta kolmeen kertaan vuosina 1961, 1973 ja 1975, mutta pian jokaisen hävityksen jälkeen paikalliset sekä pyhiinvaeltajat pystyttivät tilalle uusia ristejä ja vuonna 1985 ristikukkula jätettiin lopullisesti rauhaan. 1 Jätettyämme linja-automme parkkipaikalle, lähdimme kävelemään polkua pitkin kohti satojentuhansien ristien peittämää kukkulaa. Kierroksen jälkeen palasimme linja-autollemme ja jatkoimme matkaa läheiseen ristikukkulan luostariin, jossa käväisimme vain pikaisesti.

Seuraavana ohjelmassamme oli tutustuminen Siauliaun kaupunkiin. Tämä pieni teollisuuskaupunki Liettuan sisämaassa perustettiin vuonna 1236 ja tänä päivänä se on Liettuan kansallinen pyhiinvaelluskeskus. 1300-luvulla Teutoni-ritarit valtasivat sen ja siltä ajalta on todennäköisesti peräisin ristien kukkulalle asettamisrituaali, joka alun perin toimi liettualaisten puolustuksen symbolina ulkomaalaisia valloittajia kohtaan. 1 Teimme kaupungilla opastetun kierroksen, joka johdatti meidät syvälle Siauliaun historiaan ja sen kulttuuriin. Sitten menimme syömään Akropolis-ravintolaan.

Lähdimme jatkamaan matkaa kohti Palangaa, jossa ohjelmassa oli meripihkamuseossa käynti, sekä kävely merenrannalla, joka kuitenkin jäi sääolosuhteiden takia tekemättä. Palanga sijaitsee aivan Itämeren rannalla lähellä Klaipedaa. Palanga on tunnettu meripihkamuseostaan, jossa näytteillä on paljon meripihkaa. Meripihka on peräisin tertiäärikauden männystä (Pinus succinifera). Sen kovettunutta pihkaa, löydetään rantahiekasta varsinkin Itämeren etelärannikolta sekä myös Jyllannin niemimaalta Pohjanmeren rannikolta. Meripihkan keräämistä on tapahtunut aina Keskiajan alkupuolelta lähtien erityisesti Pommerin ja Preussin rannikolla joka sijaitsee nykyisen Saksan ja Puolan alueilla.4 Meripihkamuseo sijaitsee kreivi Feliksas Tiskeviciusen (1865-1932) kartanossa jonka suunnitteli saksalainen arkkitehti Franc Schwechten (1841-1924), ja se rakennettiin vuonna 1897. Kartanoa ympäröivät Eduard Francois Andren (1840-1911) suunnittelemat Palangan kasvitieteelliset puutarhat, joiden ohi kävelimme eräänlaista luontopolkua pitkin matkalla museoon. 3 Itse kartano on uusrenessanssityyliä, ja erottamaton osa puistoa. Museossa on 15 huonetta täynnä meripihkan palasia ja erilaisia siitä valmistettuja esineitä, joita sieltä löytyy peräti n. 4500. Monissa meripihkan paloissa oli sisällä erilaisia ötököitä tai kasveja, jotka olivat jääneet sinne vangiksi hyvin kauan sitten. Palangan meripihkamuseo on Liettuan taidemuseon haara, jossa on vieraillut jo 8 miljoonaa ihmistä. 3 Kello puoli kuuden aikoihin lähdimme paluumatkalle kohti Klaipedaa, ja matkan varrella pysähdyimme kahvilassa.

Lähteet:

1. http://sacredsites.com/europe/lithuania/lithuania.html. Viitattu 9.5.2005

2. http://www.siauliai.lt/tic/tourism/. Viitattu 9.5.2005

3. http://www.pgm.lt/Istorija/Pal_amb_mus.en.htm. Viitattu 9.5.2005

4. Forsius, A. Meripihka lääketieteessä. Viitattu 9.5. 2005. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/meripihk.html

Ullis ristikukkulalla