Maanantai 19.3.2007: Lontoon synnyn lyhyt historia ja lähdön tunnelmia

Kirjoittajat: Emilia Airaksinen ja Johanna Inkinen

Matkamme alkoi Korpilahden talvisissa tunnelmissa. Menimme bussilla yhdessä bio-linjalaisten kanssa Pirkkalan lentokentälle. Odottelimmekin siellä tunnin jos toisenkin koneemme lähtöä suureen maailmaan. Vaikka odotuksemme halpalentoyhtiön koneesta olivatkin vaihtelevat, lento sujui hyvin, paria korvakipukohtausta lukuun ottamatta. Yllättävät vastoinkäymiset alkoivat sitten Stanstedin lentokentällä, jossa bussisähläykset ja yllättävän kylmä ilma varjostivat matkan alkuamme.

Johanna Inkinen ja Emilia Airaksinen Lontoon hyisessä keväässä. Kuva: Ilona Oja.

Oli ihana päästä istumaan lämpimään bussiin, mutta pian jouduimmekin jo harhailemaan Lontoon hyisille kaduille, josta ystävällisen paikallisen herrasmiehen avustamana paikansimme hostellin sijainnin. Kaivauduimme vuoteisiimme täysin tietämättöminä kaikista ympärillämme olevista palohälyttimistä. Viikko Lontoossa alkoi!

Lontoon nimen London sanotaan yleensä tulleen latinan kielen nimestä Londinium, koska roomalaiset perustivat valtakaudellaan Lontoon noin vuonna 43. Roomalaiset sotapäälliköt käskivät panna leirin pystyyn Thamesin pohjoisrannalle läntisimpään paikkaan. Joen yli rakennettiin silta ja rantaan tehtiin laitureita. Tästä sotilastukikohdasta kasvoi kaupunki, vilkas kaupan ja hallinnon keskus ja roomalaisen tieverkon risteyspiste. Uusi Londinium syrjäytti Colchesterin roomalaisen Britannian pääkaupunkina. Kuningatar Boadicean johtama ikeenien kelttiheimo valloitti kaupungin noin vuonna 61. He polttivat suhteellisen nuoren kaupungin maan tasalle. Boadicea poltti myös Britannian ensimmäisen roomalaisen pääkaupungin Colchesterin, minkä jälkeen Lontoosta tuli pian muodollinenkin pääkaupunki.

Colchesterin hallintokeskus oli nykyisen Leadenhal Marketin paikalla. Kasarmien, asuintalojen ja kauppojen lisäksi siellä oli temppeleitä, kylpylöitä ja amfiteatteri, ja noin vuonna 200 kaupungin ympärille rakennettiin muuri. Rooman vedettyä joukkonsa Britanniasta anglosaksit perustivat oman kaupunkinsa muurin ulkopuolelle länteen nykyiselle Aldwychin alueelle, mutta viikinkihyökkäysten vuoksi asukkaat muuttivat 800-luvulla roomalaisen muurin suojiin. 1000-luvulla kuningas Edward Tunnustaja perusti Westminster Abbeyn (152-153) noin mailin (1.6km) päähän länteen, rakensi sinne palatsin ja loi ensimmäisen Lontoon rinnalle toisen, kuninkaallisen hallinnon keskuksen.

Lontoon asema vahvistui, kun normannit olivat Vilhelm I Valloittajan (1027-87) johdolla valloittaneet Englannin ja Vilhelm rakennutti Towerin linnan voidakseen valvoa kaupunkia. Seuraavina vuosisatoja katuja kivetettiin ensimmäisen kerran, rakennettiin hospitaaleja ja vankiloita, ja kirkontornit nousivat kattojen ylle, rikkaat rakennuttivat taloja jokivarteen kaupungin ja Westminsterin välille. Parlamentti alkoi myös kokoontua säännöllisesti Westministerissä. Vuonna 1500 Lontoossa oli arviolta 50 000 asukasta. Tudorien aikaan (1485-1603) asukasluku nelinkertaistui. Koska rikollisia ja siirtolaisia oli paljon, palkattiin konstaapeleja ja järjestysmiehiä. Lontoossa keski-ikä oli pidempi kuin muualla.

Kuva: Ilona Oja.

Kun Skotlannin Jaakko kuudes (1566-1625) tuli Lontooseen vuonna 1603 kruunauttamaan itsensä Englannin Jaakko ensimmäiseksi, kaupunki oli kymmenen kertaa valtakunnan toiseksi suurimman kaupungin kokoinen. Lontoon kaupunki suojeli erioikeuksiaan tarkasti ja kun Kaarle ensimmäinen (1600-1649) kajosi niihin, hän sai vihat niskaansa, joka vaikutti hänen tappioonsa sisällissodassa. Englanti oli 11 vuotta tasavalta, jossa käytännössä diktaattorina hallinnut Cromwell karsi vapauksia, jonka vuoksi Lontoo riemuitsi kun Kaarle toinen (1630-1685) ratsasti kaduilla ottamaan kruunun takaisin vuonna 1660. Tämän jälkeen kehittyi hienoja kaupunginosia kuten St. James ja Bloomsbury, mutta pääosa keskiaikaisesta Lontoosta tuhoutui suuressa palossa. Tuhon jälkeen Lontoo sai kuitenkin pian johtoasemansa takaisin, ja vuonna 1694 perustettiinkin Bank of England.

Yrjöjen aikana 1714-1830 Lontoon asukasluku lähestyi miljoonaa. Väkeä muutti kaikkialta maasta etsimään parempaa tulevaisuutta Englannin poliittisen, taiteellisen ja kaupallisen elämän keskipisteessä. Hienojen eleganttien aukioiden, katujen, joilla rikkaat asuivat ja tyylikkäiden kahviloiden lisäksi Lontooseen kuuluivat erottamattomasti myös savu ja löyhkä, avoviemärit, korkea lapsikuolleisuus ja slummit. Taudit, prostituutio, juopottelu ja rikollisuus rehottivat. Eikä kaupungissa ollut virallista poliisia eikä palokuntaa. 1700-luvulla rakennustaiden oli eleganssin aikaa ja Lontoon tyyli muotoutui puhdaspiirteisen klassiseksi. British Museum ja Royal Academy avasivat myös ovensa.

Kaupungin kasvu jatkui 1800-luvulla. Vuonna 1800 Lontoo oli pinta-alaltaan yli kaksi kertaa suurempi kuin vuonna 1700. Lontoosta oli tullut kansainvälisen finanssimaailman keskus. Uudet, paremmat tiet sulauttivat Hampsteadin, Highgaten, Camberwellin ja Dulwichin kylät lähiöiksi. Regent's Park suunniteltiin ja National Gallery sekä Nelson's Column tulivat komistamaan Trafalgar Squarea. Kaasuvalojen vuoksi kadut tuntuivat turvallisemmilta ja 1820- 30-luvulla Lontoo sai poliisin ja palokunnankin. Hevosvetoiset omnibusit alkoivat kulkea kaduilla vuonna 1829, ja rautatie tuli pian perässä. Slummien ja köyhyyden ongelmat olivat räikeä vastakohta edistykselle, monet vaativakin perusteellisia yhteiskunnallisia ja poliittisia uudistuksia. 1870 luvulla slummit purettiinkin ja tilalle tehtiin Shaftesbury Avenue ja Charing Cross Road. Ensimmäiset varattomien lasten kodit perustettiin ja Lontoon koululautakunta ryhtyi toimiin tarjotakseen kaikille kaupungin lapsille kansankouluopetuksen. Väkiluku kasvoi jyrkästi ja nousi ennen vuosisadan loppua 4 miljoonaan. Kun metrojunat ja raitiovaunut otettiin käyttöön, Lontoo levisi vielä kauemmaksi ympäristöön sulkien piiriinsä monia esikaupunki alueita. Vuosisadan lopulla kaduille saatiin sähkövalot ja avattiin uusia tavarataloja, muun muassa Harrods ja Liberty.

Vuonna 1900 Lontoo oli maailmanhistorian suurimman imperiumin pääkaupunki. Lähiöiden laajeneminen jatkui, ja vuonna 1939 asukasluku nousi yhdeksään miljoonaan. Autot ja bussit syrjäyttivät hevoset ja vaunut. Ensimmäisen maailman sodan aikana vahingot jäivät Lontoon osalta pieniksi, sen sijaan toisen maailmansodan aikana 1940-1941 Lontoossa kuoli noin 20 000 siviiliä. Sotaa seurasi uupumus, niukkuus ja Lontoon sataman romahdus. Siirtolaisia houkuteltiin maahan työvoimapulan vuoksi. 1960-luvulla aineellinen hyvinvointi elpyi, joka synnytti nuorisokulttuurin: kahvilat, putiikit ja "svengaavan Lontoon". Pilvenpiirtäjät muuttivat kaupungin siluettia, ja kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit korvasivat omakotitaloja betonikerrostaloilla.

TIISTAI 20.3.2007

Kirjoittajat: Annikka Hautamäki (kulttuuriantropologian perusopinnot) Ilona Oja

Ilona Oja turvallisessa seurassa Cambrigessä.

Koska saavuimme hostellille vasta aamuyöstä, unet jäivät lyhyiksi ja aamulla oli vähän vaikea herätä. Odotukset tulevasta päivästä innostivat kuitenkin nousemaan ja suunnistimme aamiaiselle. Keittiö oli aivan täynnä muita reissailijoita ja oli työn takana, että löysi itselleen istumapaikan. Ympärillä kuului monia eri kieliä, englantia, espanjaa, ranskaa ja ruotsia ainakin. Aamupala ei kuitenkaan ollut mitenkään täyttävä, muutamalla kuivalla paahtoleivällä ja mehulla ei kauan jaksanut. Hieman alkoi kaivata ruisleipää ja puuroa!

Ensimmäiselle aamullemme sattui myös hostellin ensimmäinen paloharjoitus, eli kaikkien oli poistuttava hostellista mahdollisimman nopeasti pihalle sireenien ulvoessa. Mainitsenpa senkin, että huoneemme olivat hostellin neljännessä ja kuudennessa kerroksessa, joten pihalle pääseminen portaiden kautta ihmistungoksessa kesti jonkin aikaa.

Päivä alkoi vähän huonosti, mutta kun pääsimme ulos hostellista mielikin kirkastui. Sää oli viileä ja tuulinen, mutta onneksemme ei satanut vettä vaikka se tälle maalle on tyypillistä. Näimme Piccadillyn aukean ensimmäistä kertaa matkan aikana päivänvalossa ja ihmisvilinässä. Vanhanaikaiset, massiiviset rakennukset näyttivät upeilta, joidenkin seinissä oli myös näyttävät värimainokset luomassa suurkaupungin ilmettä. Piccadillyn aukion keskeltä löytyi myös se kuuluisa Eroksen patsas, jossa enkeli pitelee kädessään jousta osoittaen kohti taivasta. Oli hauska nähdä paikan päältä Englannille tyypillisiä asioita, kuten punaiset puhelinkopit ja postilaatikot. Myös kaksikerroksiset bussit ja vanhat, mustat, englantilaiset taksit näyttivät kuuluvan katukuvaan yhtä kiinteästi kuin "Please" ja "Excuse me" englantilaisten kielenkäyttöön. Ylitse vuotava kohteliaisuus oli suomalaiselle luonteelle hieman hämmentävääkin.

Picadillyn Eros patsas. Kuva: Ilona Oja.

Löysimme Leicesterin aukiolta paikan, jossa myytiin teatterilippuja tavallista edullisempaan hintaan. Osa ryhmästämme innostui teatterista ja he ostivatkin liput etukäteen illan näytökseen. Jatkoimme kävelyämme Lontoon kiinalaiseen kaupunginosaan, China Towniin, missä oli monia kiinalaisia ravintoloita ja valtavasti värikkäitä kauppoja, joiden ikkunoita koristivat mitä erikoisemmat kiinalaiset tuotteet. Osa ryhmästämme päätti lounastaa eräässä tällaisessa kiinalaisessa ravintolassa. Sillä aikaa muut jatkoivat tämän ja muiden kaupunginosien tutkimista. Lähes joka kadunkulmassa on matkamuistomyymälöitä sekä tee- ja kahvipaikkoja, joihin on mukava välillä istuutua teekupin ääreen seuraamaan sivusta kaupungin vilinää.

Iltapäivällä lähdimme pienemmällä ryhmällä kohti kuningattaren palatsia eli Buckinghamin linnaa. Matkalla kuljimme St. James´s Park -puiston läpi. Siellä oli kukkia, kauniita kirsikkapuita ja vesilintuja, sekä lampi suihkulähteineen. Lammen takaa näkyi muun muassa Big Ben ja London Eye. Paikka on varnasti aivan upea kesällä, kun se tähänkin aikaan vuodesta on niin kaunis. Linnan kuuluisaa vahdinvaihtoa emme päässeet seuraamaan sinä päivänä, mutta itse linna oli jo sen verran hieno nähtävyys, että kävely sinne kannatti. Paluumatkallamme hostelliin alkoi yllättäen sataa vettä ja räntää, jota pakenimme, osa hostellille, osa kauppoihin. Kannattaa siis varautua ottamaan sateenvarjo mukaan jos lähtee Lontooseen! Illemmalla rakennusten valomainokset ovat entistäkin näyttävempiä valaisten Piccadillyn pimenevää keskusta, joka täyttyy illanviettoon aikovista ihmisistä. Meidän porukasta osa suuntasi teatteriin ja osa alkaa jo valmistautua nukkumaan, pitkän päivän jälkeen uni maistuukin!

Keskiviikko 21.3.2007 - Templen kirkko ja Towerin linna

Kirjoittajat: Heidi Hemminki, Ramona Pulli ja Salli-Sofia Ritola (Kulttuuriantropologian perusopinnot)

Vuorokausi alkoi yöllisellä palohälytyksellä kahden aikaan aamuyöllä. Tästä selvittiin onneksi pienellä säikähdyksellä ja aamuyön juoksulla. Varsinaisesti päivä alkoi palalla pullaa ja tutustumisella hostellin kauhukabinettiin (eli vessoihin). Majapaikaltamme lähdimme metrolla kohti Toweri of Londonia. Pojat olivat jo edellisenä päivänä tutustuneet metrolla matkustamisen saloihin, me muut saimme ensikosketuksen siihen nyt lähtiessämme katsastamaan kuuluisaa linnaa. Kauhukuvauksista huolimatta metroverkosto oli looginen ja sen käyttö helppoa.

Towerin maisemissa Henna Hakala, Emilia Airaksinen, Johanna Inkinen, Ramona Pulli ja Heidi Hemminki. Kuva: Ulla-Riitta Mikkonen.

Towerille päästyämme havaitsimme alueen laitamilla majoittuneiden pulukanojen olevan inhottavan suuria monilukuisia. Syöttävätkö turistit kenties niille sitä hostellin aamupullaa? Emme pidä näistä siivekkäistä. Katsokaa vaikka Hitchcockin "Linnut", niin ymmärrätte. Oikeastaan Toweriin kuuluu seitsemän korpin joukko. Kukaan ei tiedä koska ne ovat sinne saapuneet, mutta legendan mukaan Englanti luhistuu, mikäli korpit lähtevät Towerista. Niiden siellä pysyminen on varmistettu leikkaamalla linnuilta toinen siipi kokonaan pois. Hieman kyseenalaista touhua.

Itse linnan rakennusvaiheet ovat olleet moninaiset. Sen rakennutti William I, tunnetaan myös nimellä William Valloittaja, vuosina 1066-87. Myöhemmin linnalla on ollut värikäs polku kuninkaallisten asuttamasta palatsista vankilaksi ja juhlapaikaksi ja hiljalleen nykyiseen muotoonsa museoksi. Henry VII oli viimeinen Towerissa hoviaan pitänyt kuninkaallinen, kuningas James I puolestaan teki osasta linnaa museon oman hallituskautensa aikana. Tämä tapahtui siis vuonna 1603. Näytille asetettiin muun muassa kuuluisat jalokivet, jotka (tai joiden kopiot?) ovat linnassa edelleen vierailijoiden ihailtavana.

Towerissa on aikanaan teloitettu "vain" seitsemän henkilöä, joista kuuluisimpia lienee Anna Boley jolle on pystytetty oma muistomerkki linnan pihalle teloituspaikan kohdalle. Ironista on, että hän sekä kuoli että avioitui huhtikuun 19 päivänä samassa linnassa. Välissä oli vain kolme vuotta. Tärkeimmät ja korkea-arvoisimmat vangit saivat tuoda palvelijansa mukanaan tyrmään sekä kunnian ja etuoikeuden tulla teloitetuksi linnan muurien sisäpuolella arvokkaassa hiljaisuudessa. Sadat muut teloitetut kokivat loppunsa meluavan väkijoukon edessä.

Valitettavasti opiskelijabudjettimme esti meitä menemästä sisälle linnaan. 15£ oli turhan suuri summa maksettavaksi, vaikka se varmasti olisikin antanut vastiketta. Huoli pois, ulkopuolellakin Thamesin rannalla näkymä oli upea ja ihanan aurinkoinen. Toki linnan vieressä oli pakollinen kauppa turistikrääsällekin. Sieltä löytyi muun muassa ritarihaarniska erektiokupilla varustettuna (osoittautui erään matkaoppaan tekstien perusteella Henrik VIII haarniskan kopioksi), rihkamakoruja, turistikortteja erityisesti kuningasperheen kasvoilla varustettuna, alkoholia ja prinsessanukkeja, joista erään kanssa Herra Hakkarainen teki lähempää tuttavuutta. Herra Hakkarainen, Mauri Kunnaksen rakastettava, unissaan kävelevä pässi jonka matkaa Lontooseen päätimme kuvata. Toki Herra Hakkaraisen oli todistettava myös Towerin ja sen ympäristön komeus, sekä linnan vierellä olleen Tower Bridgen kauneus.

Tower Hillin valtias Henrik VIII vakuutti suhteidensa olevan hyvin lämmin viileisiin skandinaavieihin.Siis niihin, jotka maksoivat itsensä sisään linnaan. Kuva: Ulla-Riitta Mikkonen.

Kaupan tarjontaa aikamme tutkittuamme päätimme siirtyä Templen kirkolle. Kaupunginosaan saavuttuamme havaitsimme kirkon olevan hyvin piilotettu. Jokusen aikaa etsittyämme löysimme kirkolle vievän viitan ja portin aivan vierestämme. Tuli hyvin turistimainen olo. Kirkolle johtavalle kujalle päästyämme huomasimme portin jälkeisen maailman olevan erittäin hyvin äänieristetty liikenteen melulta. Tutkimme kirkon ympäristöä hetkisen, hautoja joita sen vierellä oli sekä pihan keskelle upotettua muistokiveä. Itse kirkkoon pääsisimme sisälle vasta noin tunnin kuluttua.

Tässä vaiheessa päivää alkoi nälkä kurnia kaikkien masuissa, joten päätimme käyttää ajan hyödyksi ja käydä täyttämässä mahamme. Pojat päättivät lähteä syömään kauemmas grilliruokaa ja me tytöt jäimme kirkon lähettyville. Löysimmekin varsin mukavan paikallisen pikkuisen tavernan, jossa oli hyvää ruokaa ja hinta-laatu-suhde kohdallaan. Menuumme kuului ranskalaista sipulikeittoa, erittäin rasvaista juustolla ja pekonilla päällystettyä uuniperunaa, sekä kenttäsieniä ja lohikalaa. Syötyämme hyvin lähdimme kävelemään takaisin kirkolle.

Temple oli sisältä yllättävän suuri ja erittäin kaunis. Korjaustöiden takia tiettyihin osiin kirkkoa oli turisteilta valitettavasti pääsy kielletty. Sisään astuttuamme huomion herätti pylväiden ja muun rakennuksen värien välinen kontrasti. Kirkon sisus oli muutoin vaalea, mutta pylväät mustanharmaata kiveä. Vastaavaa tumman ja vaalean välistä eroa oli käytetty paikoin muuallakin pienissä yksityiskohdissa.

Tässä pötköttelee Ruusuritarikunnan ritareita Templessä. Kuva: Ilona Oja.

Templen rakennuttivat vuonna 1160 itse Temppeliherrat, joiden nimestä, Knights Templar, myös kirkon oma nimi juontaa juurensa. Temppeliherrat erikoistuivat suojelemaan Pyhään maahan matkaavia pyhiinvaeltajia, mutta aikaa myöden kruunu katsoi ritarikunnan olevan uhka asemalleen ja kielsi järjestön toiminnan. Kirkon kryptassa on kuitenkin tämän jälkeen pidetty järjestön salaisia vihkimenoja ja kokoontumisia. Templen kirkko ja ritarit nousivat suuremman yleisön huomion ja mielenkiinnon kohteeksi Dan Brownin teoksen "Davinci Koodi" jälkeen. Teoksessa esitettiin kohuteoria Jeesus Kristuksen ja Maria Magdalenan mahdollisesta jälkeläisestä ja Temppeliherrojen roolista tämän sukulinjan suojelijana.

Sisällä kirkko jakaantuu kahteen osaa: pyöreä, pyhä alue ja itse katedraali. Ritareiden muiston kunniaksi veistetyt kiviset patsaat makaavat ryhmiin järjestettyinä pyöreässä osassa. Osa kirkkoa ja ritareiden patsaat tuhoutuivat sodassa 1941, mutta ne rakennettiin pian uudelleen alkuperäisen näköisiksi. Nykyään kirkko on kaunis, pieni rauhansaareke hektisten katujen keskellä.

Kirkosta lähdimme katsomaan Big Beniä, joka oli suurempi kuin osasimme ennalta kuvitella. Parlamenttitalolla oli jokin maailmanluokan kokous, joka sotki liikennettä alueella kiitettävästi. Ja toki, siellä missä on isokenkäisten miesten maailmanluokan kokouksia, on myös vastakokous, eli mielenosoitus.

Kuva: Ilona Oja.

Niin täälläkin. Aiheena oli Irakin sota. Tunsimme pientä kutkutusta osallistua itsekin tuohon mielenosoitukseen, mutta ainoa, joka porukasta otti osaa tuohon mielenosoitukseen, oli huimapäinen Herra Hakkarainen. Mikä rohkea mies! Samalla reissulla kävime katsomassa Westminster Abbeyta ja St. Mary´s Curchia. Toki sisälle maksoi taas, joten tyydyimme vain ihastelemaan rakennuksia ulkopuolelta.

Beniltä matka jatkui metrolla kohti Harrodsia. Kuluttajan paratiisi. Talo oli valtava ja täynnä kaikenlaista HYYYYYVIN kallista kaunista ja vähemmän kaunista hyödykettä. Ostosparatiisissa tuli kyllä opiskelijana sellainen olo, ettei aivan kuulunut joukkoon. Parhaiten sen huomasi varmaankin korupuolella, jossa suurin osa myynnissä olevista koruista oli varsinaista "bling-bling" -tavaraa. Toisin sanoen, kiveä, kimalletta, kokoa ja erityisesti sitä hintaa riitti. Laukku ja vaateosasto eivät jääneet sen huonommiksi. Tuotevalikoima koostui huippumerkeistä, kuten Gucci, Armani ja Versage. Kaikki tämä sai pienen opiskelijan pään sen verran pyörälle, että aikamme kierreltyämme päätimme lähteä takaisin hostellille.

Lontoon keltti perintöä

1700 - luvulta eteenpäin eteenpäin Lontoon kelttihistoria alkoi hitaasti löytyä tai hahmottua Lontoon maisemassa. Tuona aikana syntyi uusi kiinnostus druidismia, klassista ja keskiaikaista kelttiläistä kirjallisuutta ja muinaisia pyhiä paikkoja kohtaan. Tällä oli suuri merkitys sille, että Britannian megaliittinen perintö säilyi, eikä ollut enää vaarassa joutua tuhotuksi. Tätä aikaa on myös the Ancient Order of Druids(perustettu 1781) väittäneet uskonnon elvyttämisen ajaksi ja legenda kertoo, että eräät keskeiset pakanahistorian ja megaliittimuodostelmien tutkijat John Aubrey ja John Toland alkoivat tuolloin järjestää pakanallisia kokoontumisia Lontoon tavernassa Primrose Hillillä toimien itse druidipappeina. Kiinnostus druideihin ja muinaiseen historiaan jatkui 1800 -luvulla. Druidikokoukset ja pakanauskonnon elpyminen on todistettavasti alkanut viimeistään tällöin, kokouksien ja kirjoitusten kautta. Yhä tänäkin päivänä Lontoossa järjestetään druidien vuosittaisia tapaamisia ja juhlia. Esimerkiksi juuri 21. päivä maaliskuuta, joka sijoittuu kevätpäiväntasauksen juhlallisuuksiin. Valitettavasti emme onnistuneet havaitsemaan yhtään ainutta druidia itse henkilökohtaisesti. Muun muassa Lontoon Tower on eräs monista druideille rakkaista alueista Lontoossa. Se on alun perin ollut kelttien pyhä paikka, joka myöhemmin kristillistettiin. Linja Parlamentti kukkulalta, kelttien pyhältä palvonta kukkulalta White Linen kautta Towerille on tärkeä druideille juhannuskesän auringonnousun linjana. Tower on ollut kuninkaallisten asuntona suurimman osan aikaa Britannian historiaa ja perinne pyhästä kuninkuudesta on säilynyt lähes yhtä kauan.

Torstai 22.3.2007 - Cambridge

Kirjoittaja: Riikka Yli-Olli (Kulttuuriantropologian perusopinnot)

Kuva: Riikka Yli-Olli

Museum of Archaeology & Anthropology Cambridgen matkan ehdoton nähtävyys numero 1 oli arkeologian ja antropologian museo, joka sijaitsee Downing Streetillä. Museossa oli näytteillä erittäin mielenkiintoisia ja suuria kokoelmia ympäri maailmaa. Esineitä on yli 750,000. Museota kiertäessä pääsi ihmiskehityksen jäljille aivan varhaisista ajoista lähtien. Näytillä oli maailman eri alueiden taidetta ja kulttuuria. Museossa kiertäminen auttoi tietyllä tapaa elävöittämään antropologiaan liittyviä asioita. Kaikkien teorioiden ynnä muiden jälkeen oli todella piristävää nähdä omin silmin näitä esineitä. Museo avattiin vuonna 1884 ja silloin näytteillä oli vain lähinnä kokoelmia paikallisista arkeologisista esineistä. Nykypäivänä museo kerää edelleen ja huoltaa näitä ihmiskäden luomia esineitä ja niihin liittyvää dokumentointia. Museon avulla yliopiston opetusta ja tutkimista tuetaan.

Museon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee arkeologinen galleria. Esitteillä oli 2 miljoonan vuoden takaisista Afrikassa valmistetuista kivisistä työkaluista, läpi keskiajan saviastioiden, 1700-luvun viinipulloihin. Afrikan, Ranskan, American ja Australian tietyt alueet ovat hyvin edustettuja tässä arkeologisessa galleriassa. Jos aika olisi ollut hieman parempi, nimittäin jalkani oli hieman epäkunnossa kaiken kävelemisen jälkeen, olisin syventynyt arkeologian osaston tarjoamiin visuaalisiin nautintoihin paremmin. Kipu jalassa hieman söi keskittymiskykyäni.

Arkeologisten esineiden jälkeen oli vuorossa toisessa kerroksessa sijaitseva antropologinen galleria. Materiaali siellä sijoittuu 1700 vuosisadalta nykypäivään. En muista milloin viimeksi olisin kiinnostunut jostakin museosta yhtä paljon kuin tästä. Esineitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Oli hieno tunne nähdä jotakin niin ainutlaatuista. Esineiden joukossa oli veistoksia, naamioita, asuja, koruja, tekstiileitä, jokapäiväisiä käyttötavaroita ja niin edelleen. Kun nämä kaikki oli nähty tuli hieman nurinkurinen olo. Kun ajatteli näitä esineitä ja nykypäivän esineitä tuli olo, että kehitys on mennyt ikään kuin taaksepäin, sillä nämä museossa olevat esineet olivat niin paljon vaikuttavampia kuin useimmat tämän päivän esineistä. Museokierros auttoi arvostamaan kulttuurien juuria enemmän kuin ennen.

Toteemipaaluja. Kuva: Ulla-Riitta Mikkonen

Cambridgen historia

Kirjoittajat: Henna Hakala (Kulttuuriantropologia) ja Minna Lapinoja (Kulttuuriantropologia) Cambridge on Kaakkois-Englannissa, noin 80 kilometriä Lontoosta pohjoiseen, sijaitseva vanha yliopistokaupunki. Se on ympäröivän Cambridgeshiren keskus ja Oxfordin ohella Englannin tärkein yliopistokeskus. Cambridgen noin 115 000 asukkaasta lähes viidennes onkin opiskelijoita, lisäksi yliopisto on hallitseva koko kaupungin rakenteessa. Kaupungin keskustassa sijaitsee lukuisia collegeja sekä yliopiston hallintorakennuksia, joista osa on rakennettu jo keskiajalla. Toinen Cambridgen tunnusmerkki on Cam-joki, joka virtaa kaupungin läpi.

Minna Lapinoja äärimmäisen oikealla ihmettelemässä Maria Verisen mestauspaikan muistomerkkiä. Kuva: Ulla-Riitta Mikkonen.

Cambridgeshiren alueella on ollut asutusta jo ennen Rooman valtakunnan aikaa. Varhaisin selkeä todiste asutuksesta on Pronssiajan lopulta, vuoden 1000 eaa. paikkeilta. Alueen kehitys alkoi roomalaisten hyökkäyksestä Britanniaan n. 40 jaa. Castle Hill teki Cambridgesta sopivan paikan sotilastukikohdalle, josta oli helppo puolustaa Cam-jokea. Alueella on yhä nähtävissä roomalaisajan teitä ja muureja. Roomalaisten lähdön jälkeen saksit ottivat alueen haltuunsa. Näinä aikoina Cambridge hyötyi hyvistä kauppayhteyksistään muuten vaikeasti tavoitettavissa olevaan suoalueeseen Cambridgeshiren koillisosassa.

Viikinkien saapuminen Cambridgeen mainitaan Anglosaksien kronikassa vuonna 875. Viikinkien vilkkaan kaupankäynnin ansiosta Cambridge alkoi kasvaa nopeasti. Tänä ajanjaksona kaupungin keskusta siirtyi Castle Hilliltä joen vasemmalle rannalle. Viikinkien ajan jälkeen saksit palasivat jälleen valtaan lyhyeksi ajaksi. Vuonna 1068, kaksi vuotta Englannin valloituksen jälkeen Vilhelm Valloittaja rakennutti linnan Castle Hillille.

Vuonna 1209 Oxfordissa riehuvilta väkijoukoilta pakenevat oppilaat tulivat Cambridgeen ja perustivat yliopiston. Vanhin jäljellä olevista yliopistoista, Peterhouse, perustettiin vuonna 1284 ja vuonna 1318 Paavi vahvisti yliopiston oikeudet. Yhtä Cambridgen tunnetuimmista rakennuksista, King's Collegen kappelia, alettiin rakentamaan vuonna 1446. Projekti saatiin päätökseen vuonna 1515, kun Englannin kuninkaana oli Henrik VIII. 1500-luvulla Cambridgen yliopisto ja ympäröivä Cambridgeshiren alue toimivat Englannin uskonpuhdistuksen keskuksina. Kaupungiksi Cambrigde tunnustettiin vasta vuonna 1951, katedraalin puuttumisen vuoksi. Nykyisin opiskelu ja asuminen keskittyy alueen 31 collegeen, joista tunnetuimmat ovat King's College ja Trinity College. Lisäksi yliopistolla on parlamentissa 2 edustajajäsentä.

Trinity kappelin ikkunamaalauksia. Kuva: Ulla-Riitta Mikkonen

Käytetyt lähteet:
http://www.cam.ac.uk/colleges/
http://www.cam.ac.uk/cambuniv/pubs/history/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Cambridge
Tarner, Margaret 1981. Oxford & Cambridge. London: Heinemann Educational Books.
Logan Lesley 2002. Suom. Saukko, Salme. Lontoo. Helsinki: Tammi.

Perjantai 23.3 - British Museumin reissu

Kirjoittajat:
Mea Hakula (Kulttuuriantropologian perusopinnot)
Juuso Räsänen (Kulttuuriantropologian perusopinnot)
Ilpo Talsta (Kulttuuriantropologian perusopinnot)
Ville Vinnurva (Kulttuuriantropologian perusopinnot)

Aamuherätys oli tänä Lontoon mittapuun mukaan kauniina keväisenä päivänä normaalia mukavampi. Yöllä oli saanut jopa nukkua, sillä tavanomaista yöllistä palohälytystä ei ollutkaan tapahtunut. Tai ehkä kuitenkin oli, mutta siihen oli jo ehtinyt tottua. Kun patjaksi kutsuttu metallinen jousiritilä oli saatu irrotettua kylkiluiden välistä, oli aika taas nousta ylös ja lähteä uuteen ihanaan päivään! Lattia antoi hieman periksi jalkojen alla, mikä on aika tavallista vanhoissa puulattioissa - meille selvisi kuitenkin myöhemmin, että epätavallinen pehmeys johtui siitä, että lattia oli paikoitellen homeessa. Ilmankos se olikin niin pehmeä sieltä täältä ja ihmiset kulkevat sisälläkin kengät jalassa.

Kun sissitelttaa muistuttavasta luukusta oli päästy ulos ja rakennustelineiden välistä pujoteltu kadulle, olikin edessä Lontoon ehkä toimivin osa - metro. Piccadillyn asemalla oli kutakuinkin saman verran väkeä kuin yleensäkin, eli suomalaisen ruuhkan tunnusmerkit olivat täynnä aika helposti. Lontoon ruuhkaa ei kyllä päästy lähellekään. Hetken naureskeltuamme Lontoon alkuperäisväestölle, joka juoksi pää kolmantena jalkana metroon, sillä myöhästyminen tarkoittaisi pahimmillaan jopa kolmen minuutin odotusta ennen seuraavaa metroa määränpäähämme Holbornin metroasemlle, menimme itse kolisevaan ja haisevaan metrohärveliin. Äänet ja ominainen tuoksu eivät kuitenkaan heikentäneet metron toimintaa laisinkaan ja olimme perillä kohteessamme parissa minuutissa.

Kävelymatka Holbornin metroasemalta itse British Museumiin oli miellyttävä seikkailu, taisimmepa nähdä matkalla jopa paikallisen harvinaisuuden, eli roskakorin (kiitos IRA:n pommimiesten, joiden tapana oli sijoittaa pomminsa julkisten paikkojen roskiksiin). Lontoon autoilijoiden tapa päästää jalankulkijat yli tiestä esteettömästi aina, jos he sattuivat seisoskelemaan jossain suojatien lähettyvillä, ei lakannut ihmetyttämästä. Ei niinkään tapa päästää ihmiset yli, vaan se, että Lontoo on miljoonakaupunki, jossa kaikilla on aina kiire, mutta kuitenkin aikaa pysähtyä vähän väliä päästämään väkeä tien yli. Onnistumme harhautumaan kohteestamme vain hivenen, mutta löydämme harharetken ansiosta mielenkiintoisen kirjakaupan, josta tarttuu haaviin Tarot-opas, sekä menninkäistietokirja.

Eksyksissä British Museumissa

Museon pääsisäänkäynti on iso (mahtipontinen). Muutama koulupukuinen poika pelasi siinä amerikkalaista jalkapalloa, tai vain heittelivät sitä toisilleen. Sisällä niin sanotussa eteisessä on vasemmalla portaat ylempiin kerroksiin, ja ovi josta pääsee erikseen maksulliseen näyttelyyn Uuden maailman löytymiseen sijoittuvalle ajanjaksolle. Sinne en mennyt koska lompakko alkoi näyttää vakavasti tyhjältä. Oikealla taas oli hauska matkamuistomyymälä jossa oli niin kopioita museon esineistä että videoita. Hinnat kuitenkin olivat sitä luokkaa että tällä kertaa saavat valokuvat kelvata muistoiksi.

Eteisestä eteenpäin pääsee niin sanottuun keskukseen (The Great Court), jonka keskellä on tietenkin kuuluisa Lukusali, mutta se oli suljettu korjausten takia. Aikaisintaan sinne olisi päässyt taas kesä- heinäkuussa. Ostan kartan ja suuntaan Egyptin ja Muinaisen Lähi-idän osastolle.

Ensimmäisenä minua tervehtii Rosettan lakikivi. Muut turistit kuitenkin vaanivat sitä lasivitriinin takaa kuin odottaisivat sen tekevän temppuja, jos sitä tuijottaisi tarpeeksi. Tämän vuoksi en nähnyt siitä muuta kuin vilauksen.

Egyptin osastolla tuli muistaa yksi erittäin tärkeä neuvo: No touchy! ja senkin antaa museon yksi haukansilmävahdeista varoittavalla olemuksellaan, eli jos kosket, kätesi ovat laillisesti sen jälkeen hänen. Syyrian osastolla seiniä koristavat muinaiset seinäreliefit silloisen kuninkaan palatsista. Käytävä on hauskasti suunniteltu samalla lailla millainen se oli palatsissa, joten tunne oli epätodellinen, ihan kuin olisin hetkeksi siirtynyt ajassa taaksepäin. "Kaikki tiet vievät Roomaan". Sama pätee myös museossa suunnistamiseen, sitä vain jotenkin onnistuu suuntaamaan itsensä museon kuin museon joko ainoalle tai sarjan ensimmäiselle roomalaisaikakauden osastolle. Lopuksi rentoudutaan ja syvennytään kunnolla japanilaisiin maalauksiin ylimmissä kerroksissa. Ja mikäpä siinä kokonaisen seinän alleen peittävää Michelangelon hiilityötä ihaillessa, samalla lepuuttaa jo aika kipeitä jalkoja.

British Museumin historia

Englannin kansallismuseo The British Museum perustettiin vuonna 1753. Museon aineisto perustui tiedemies Sir Hans Sloanen kokoelmiin, jotka käsittivät 71000 esinettä, 40000 kirjaa ja 7000 käsikirjoitusta. Sloanen kokoelmien lisäksi museoaineistoon lisättiin muun muassa harvinaisia teoksia, kuten ainoa säilynyt alkuperäiskopio Beowulfista. Kuninkaat Yrjö ensimmäinen, toinen ja kolmas myös tekivät mahtavia lahjoituksia museolle, ja siten paisuttivat sen kokoelmia. Tästä johtuen museota on jouduttu vähän väliä laajentamaan. Ensimmäistä kertaa museo avattiin yleisölle tammikuussa 1759 Montagu housessa Bloomsburyssa nykyisen museon paikalle. Kahden ja puolen vuosisadan aikana se laajeni nykyisen malliseksi kolossaaliseksi museokompleksiksi, joka helposti eksyttää turistin kokoelmiensa sokkeloihin. Vuoteen 1997 British Museumin yhteydessä toimi myös antiikin museo ja kansalliskirjasto. Museon kokoelmien paisuessa jouduttiin myös luonnontieteellinen osasto siirtämään British Museumin tiloista, ja sille perustettiin oma museo Kensingtoniin.

British Museum on ensimmäinen uudentyyppinen museo. Se oli kansallinen museo, joka ei kuulunut kirkolle, eikä kuninkaalle. Museo oli avoin kaikille, ja sen tavoitteena oli kerätä kaikenlaista materiaalia ympäri maailmaa. Brittiläisen imperiumin kasvaessa, ja arvovallan sekä voimien vuosina, museoon kertyi runsaasti arvokasta aineistoa kaikkialta brittien valtapiiristä. Suurin osa arvokkaasta aineistosta ja artefakteista oli kuitenkin riistetty alkuperäismaastaan vastoin alkuperäisalueen asukkaiden tai hallituksen tahtoa, ja kuljetettu Lontooseen. Brittiläinen kolonialismi on vaikuttanut myös arkeologian alueella. Yhtään esinettä ei ole kuitenkaan palautettu alkuperäismaahansa tänäkään päivänä huolimatta hämäristä olosuhteista, missä joitain niistä on British Museumiin tuotu.

Museorakennuksen pinta-ala käsittää 5.5 hehtaaria näyttelytilaa. Ulkoasultaan British Museumin arkkitehtuuri on ottanut vahvoja vaikutteita antiikin kreikkalaisista rakennuksista. Museon julkisivua koristaa 44 joonialaistyylistä pylvästä. Museon julkisivun edessä on laaja kivetty aukio, jota ympäröi aita koristeellisine portteineen. British Museumin näyttelytilat ovat valtavan keskusaukion ympärillä. Keskusaukio oli alun perin ulkotila, mutta myöhemmässä vaiheessa se katettiin lasikatolla. Massiivisen keskusaukion yhteydessä toimii suurehko ravintola, sekä useita turistiliikkeitä. Museosta löytyi myös suuri lukusali, joka oli valitettavasti suljettu käyntimme aikana.

Lauantai 24.3. Lähtöpäivä ja yhteenveto

Kirjoittajat: Hanna Nieminen & Tapio Liukonen

Lauantaina 24. päivä oli kotiinlähdön aika. Hostellista oli kirjauduttava ulos kymmeneen mennessä, joten pakkaaminen aloitettiin hyvissä ajoin aamulla. Ainakin meidän huoneessamme tunnelmat olivat toisaalta hyvät ja toisaalta haikeat. Lontoossa olisi ollut nähtävää ja koettavaa vielä vaikka kuinka paljon, mutta kaikkien matkalla sattuneiden kommellusten jälkeen kotiin oli mukava lähteä. Hostellista uloskirjautuminen oli todella mieltä nostattavaa. Kaikkien turhien ja ilmeisesti yhden aiheellisen palohälytyksen ja evakuointien jälkeen olisi rentouttavaa saada kunnolliset yöunet. Kyseistä hostellia emme suosittele kenellekään ja olemme pahoillamme kaikkien niiden puolesta, jotka harhaanjohtavan mainonnan takia sinne joutuvat.

Linja-autokuljetus lentokentälle lähti Piccadilly Circukselta kahdeltatoista paikallista aikaa. Tällä kertaa oli ilahduttavaa huomata, että tilattu linja-auto oli oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Ilahduttavaa oli myös se, että tällä kertaa myös määränpää oli oikea ja pääsimme Stansteadin lentokentälle ajoissa. Matkalla kentälle saimme kokea, mitä tarkoittaa ruuhka moottoritiellä. Toisin kuin Suomessa, Lontoon moottoriteillä viikonloppuisin ajetaan keskimäärin 20 km/h. Onneksi ruuhka purkautui muille rampeille ja ehdimme ajoissa lentokentälle. Hetken aikaa kyllä jo jännitimme kun opasteissa luki Stanstead 30 mile ja olimme viimeisen puolen tunnin aikana edenneet viisi mailia.

Lentokentällä menimme suoraan lähtöselvitykseen ja kaikki sujui melko mutkattomasti, koska turvamääräyksiin oli jo tutustuttu Suomen päässä. Kaiken kaikkiaan voinemme silti todeta, että Suomessa henkilötarkastuksiin kohdistetut turvatoimet olivat tiukemmat. Stansteadissa tosin tekivät vaikutuksen sarjatuliasein varustetut poliisit.

Pääsimme lähtöselvityksen jälkeen lentokentän kansainväliselle puolelle ja tuhlaamaan viimeiset punnat - mikä ei ollut kovin vaikeaa järjettömien hintojen ansiosta. Olimme hyvissä ajoin jonottamassa lentokoneeseen pääsyä, jotta saisimme hyvät paikat - Ryanairilla kun ei ole paikkalippuja - ja siinä sitten saimmekin seistä, koska koneen lastaus ja lähtö oli reippaasti puoli tuntia myöhässä.

Pirkkalan lentoasemalla olimme lauantai-iltana noin puoli kymmenen aikaan. Paluu Suomeen ei ainakaan ilmaston puolesta ollut karu, koska Lontoon tuulinen ja kylmänkostea ilma oli välillä todella jäätävä. Kuitenkin paikallinen väestö kulki vaatteissa - joita me Suomessa kutsumme kesävaatteiksi ja me suomalaiset olimme lähes talvivaatteissa ja silti kylmissämme. Pirkkalan lentokentältä ensimmäinen pysähdys olikin jo Pirkkalan ABC, jossa saimme nauttia perinteiset suomalaiset Hesburger-ateriat.

Kaiken kaikkiaan Lontoon matka oli opintomatkana hyvin onnistunut, huonosta säästä ja hostellista huolimatta. Saimme tutustua valtavaan kulttuuriseen antiin, jota Lontoolla on tarjota: niin nähtävyyksiin, historiaan ja museoihin, kuin myös englantilaiseen tapa- ja pubi-kulttuuriin. Englantilaisista meille jäi hyvin kohtelias ja ystävällinen kuva - usean eksymisen ja neuvojen kysymisen jälkeen. Vaikka viimeisenä iltana eräs paikallinen puhelias mies kertoikin meille, että englantilaiset ovat vain pinnallisesti kohteliaita ja kohteliaat tavat ovat vain osa heidän kulttuuriaan. Päädyimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että Lontoo on näkemisen arvoinen paikka ja englantilaisetkin ihan mukavaa kansaa!