Bio- ja ympäristötieteet
Ympäristötieteen opintojen kautta LuK-tutkintoon
Turun yliopisto
Turun yliopiston
matemaattis-luonnontieteellinen
tiedekunta on perustanut ympäristötieteen koulutusohjelman, jossa on mahdollista
suorittaa luonnontieteiden kandidaatin tutkinto (alempi
korkeakoulututkinto) pääaineena ympäristötiede.
Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto antaa monitieteisen
ympäristöalan asiantuntemuksen ja luo edellytykset toimia
erilaisissa ympäristöalanasiantuntijatehtävissä niin yrityksissä kuin hallinnossakin.
Ympäristötieteen
koulutusohjelmaan valitaan
opiskelijat ainoastaan avoimen yliopiston väylän kautta.
Alkio-opistolla on mahdollista suorittaa kaikki väylään
tarvittavat opinnot.
Hakijoilta
edellytetään seuraavat opintosuoritukset:
Sivuaineopinnoiksi sopivat esimerkiksi seuraavat: biologia,
maantiede, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, erityispedagogiikka,
kulttuurihistoria ja muut historia-aineet, psykologia, sosiologia ja
valtio-oppi. Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen
opintosuunnitelma. Valintakiintiö on 6
opiskelijaa. Hakijalla ei voi olla tutkinnon suorittamisoikeutta suomalaisessa yliopistossa.
Lisätietoja: Turun avoimen yliopiston opetustarjonta
Bio- ja ympäristötieteiden linjan etusivulle
|