|
Kielet ja kansainvälisyys
KK-linjan tapahtumia 1999-2000
TAPAHTUMAT, VIERAILUT JA LUENNOT
Poimintoja Alkio-opiston kansainväisistä tapahtumista
keväällä 2000
Heti vuoden alussa saimme vieraaksemme
tanskalaisen Niels Fugleden, joka kertoi monipuolisesti
kotimaastaan sekä Suomen ja Tanskan välisistä kulttuurieroista.

Maj Len Ahonen ja opiskelijoita ruotsinkielisestä Svenska Österbottens
Folkakademistä Alkio-opistolla kevätlukukaudella 2000.
Alkio-opistolla ja Svenska Österbottens
Folkakademillä on ollut opiskelijavaihtoa jo
usean vuoden ajan. Tällöin kummastakin
opistosta 10-12 opiskelijan ryhmä on opiskellut
toistensa opistoissa viikon ajan. Ruotsinkieliset
ovat opiskelleet suomen kielellä ja suomenkieliset
ruotsin kielellä.
Italian teemailta liittyi European Cultures-opintoihin.
Illan ideoi Italiassa opiskellut kielten ja kansainvälisyys-linjan
opettaja Liisa Luokkala. Herkuttelimme mozzarella-salaatilla
ja erilaisilla pastaruuilla. Jälkiruuaksi tarjoiltiin
tiramisu-kakkua. Illan ohjelmaan kuului myös
Italia-tietoutta ja musiikkia.



Jyväskylän yliopistossa opiskelevat ranskalaiset
Yhann Boin ja Anna Cicero perehdyttivät meitä Ranskan
kulttuurin saloihin. Testasimme muun muassa Ranskaa
koskevia stereotypioitamme ja kommentoimme heidän
Suomen kokemuksiaan.
Oman panoksensa European Cultures-opintoihin toi
ranskalainen Karine Larcher, Jyväskylässä asuva
ranskankielen opettaja, jota haastattelimme sähköpostitse.
Intercultural ja Multicultural Studies-opintoihin
liittyi useita vierailijoita, mm. Argentiinasta,
Australiasta ja Iranista. Mieleenpainuva kokemus
oli myös kurdinuorten vierailu, jolloin he esittivät
ja opettivat meille perinteisiä kansantansseja.
Kathryn
Stonen (toisessa rivissä ensimmäisenä vasemmalla)
kanssa vertailimme Australian ja Suomen kulttuurieroja.

Osana monikulttuuriopintoja opettelimme kurditansseja.
Vaihto-opiskelijamme Natália Schultzová ja
Hana Skoulová Prahasta järjestivät
antoisan tsekki-slovakki -teemaillan. Maistelimme
tsekkiruokia ja keskustelimme Tsekinmaan ja Slovakian
kulttuurien erityispiirteistä. Illan lopuksi
opettelimme kaksi tsekkiläistä laulua.

Hana leikkaa knöödeleitä.

Tässä ruokalistamme.

Jälkiruuassa.

Opettelimme tsekkiläisiä lauluja.
Osana Aasian kulttuurit - ja Intercultural Studies
-opintoja vietimme yhden illan kiinalaisessa ravintolassa
Jyväskylässä. Kiinassa asunut opettajamme
Irmeli Luoma opasti meitä kiinalaiseen ruokakulttuuriin
samalla kun nautimme aasialaisista herkuista.
|