Löysin mielenkiintoisen opintoalan
Talvella 2009 tein äitini hyvin iloiseksi. Ilmoitin jättäväni vakituisen työpaikkani satamassa ja hakevani yliopistoon. Hain lukemaan biologiaa, mutta ovet yliopistoon eivät auenneetkaan ihan noin vain. Kolme välivuotta lukion jälkeen olivat tehneet tehtävänsä, ja lukurutiinit ja -motivaatio olivat kateissa. Menin siis vuodeksi kaverini suosituksesta Alkio-opistoon lukemaan biologiaa.
Vuosi Alkiolla saattoi olla jopa elämäni paras päätös, sillä ilman sitä en olisi nyt tässä. Suorittaessani biologian perusopintoja huomasin, että minua kiinnostaa kasvien luokittelun ja turvesoiden tilan sijaan enemmän solutason biologia. Ajatus biokemian opinnoista heräsi. Minun onnekseni Alkiolla oli tarjolla myös kemian opetusta, joka tuki biokemian pääsykokeisiin valmentautumista hyvin. Lukumotivaatio pysyi korkealla koko vuoden, ja opiston kirjastossa tuli vietettyä monta tuntia lähes joka päivä. Siksi olen nyt yksi niistä 15:stä, jotka aloittivat syksyllä 2010 biokemian opinnot Helsingin yliopistossa.
Opiskelujen aloittaminen yliopistossa oli suhteellisen helppoa, koska Alkio-opistolla tehdessäni avoimen yliopiston opintoja sain jo vähän tutustua siihen, miltä tuntuu istua luennoilla ja lukea tenttiin. Myös englanninkielinen tenttikirjallisuus oli tuttua Campbellin pänttäämisen ansiosta. Alkio-opistoa parempaa "välivuotta" en olisi voinut ennen yliopistoa viettää.
Mervi Tiikkaja
BIO-linja, 2009 - 2010
