Opintolinjat

Alkio-opistossa opiskelu on kokopäiväistä. Työviikko on viisipäiväinen ja opetusta on tarjolla kullakin linjalla vähintään 25 tuntia viikossa eli keskimäärin 5 tuntia päivässä. Oppituntien lisäksi opiskelija varaa aikaa omatoimiseen opiskeluun. Opetustoimi on jaettu opintolinjoiksi. Kukin opiskelija on jonkin linjan opiskelija ja opetussuunnitelma määräytyy linjan opinnoista. Lisäksi Alkiolla on tarjolla kieli- ja viestintäopintoja sekä yleisopintoja. Jokainen voi poimia omaan opintosuunnitelmaansa opintoja myös näistä sekä muiden linjojen opintotarjonnasta, mikäli ne sopivat omaan aikatauluun. Opetusta on perjantaisin klo 14.30 saakka, lisäksi muutamana lauantaina järjestetään yleinen tenttitilaisuus. Joissakin opintokokonaisuuksissa on opetusta myös viikonloppuisin.

Opintotarjonta koostuu opiston omista kursseista, jotka on kuvattu opinto-oppaassa kunkin linjan kohdalla. Lisäksi keskeinen osa opiskelua ovat avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun opinnot. Ne muodostavat yleensä opintokokonaisuuksia, kuten perusopinnot ja aineopinnot. Näihin opintovaatimukset ja opetussuunnitelmat tulevat aina siltä korkeakoululta, minkä opinnoista on kyse. Alkio-opistolla on opintoja kuudesta yliopistosta (Jyväskylän, Lapin, Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot) ja kolmesta ammattikorkeakoulusta (Jyväskylän, Kaakkois-Suomen ja Humanistinen ammattikorkeakoulu).

Näin valitset opintosi

Tapa 1: Tutustu opintolinjoihimme, jotka näet vasemmassa valikossa. Opintolinjoilla on kullakin omanlaisensa opintotarjotin, jolta voit vapaasti valita sekä avoimia yliopisto- ja AMK-opintoja että opiston yleissivistäviä opintoja.

Tapa 2: Tutustu tarjontaamme katsomalla lista avoimista yliopisto-opinnosta, joista vie suora linkki opintojen sisältöihin (opintolinjalle). Listan löydät vasemmasta valikosta Opiskelu-välilehdeltä. Samalta välilehdeltä on linkki avoimiin AMK-opintoihin, jossa kerrotaan ammattikorkeakouluopinnoista ja millä opintolinjoilla ne ovat tarjolla.

Opintotarjottimellamme on yliopistotutkinnon osia (avoimet yliopisto-opinnot) ja ammattikorkeakoulun opintoja noin 30:ssä eri aineessa. Kielikoppimme tarjoaa yleis-, kieli- ja viestintäopintoja noin 20 opintojakson verran. Osaa opiston kursseista voi hyödyntää, kun haluaa mennä ylioppilaskirjoituksiin korottamaan arvosanoja.