|
Opiskelijatarinat
|

Varmuutta Polamkin pääsykokeisiin valmistautumiseen

Alkio-opistolla ollaan kaikkien kavereita ja kannustetaan toisiamme eteenpäin opinnoissa!

Varmuutta Polamkin pääsykokeisiin valmistautumiseen

Alkio-opisto on ihana paikka, keskellä kaunista Korpilahtea. Opiston yhteishenki on linjasta riippumatta motivoiva ja positiivinen. Alkio-opistolla ollaan kaikkien kavereita ja kannustetaan aina toisiamme opinnoissa eteenpäin, täältä löytyy kavereita etkä jää yksin!

Alkio-opisto tuli ensimmäistä kertaa itselleni vastaan noin vuosi sitten kesällä, kun selasin Instagramia. Olen siis päätynyt opistolle selaamalla somea sekä olin aikaisemmin kuullut ystäviltäni Alkio-opistosta.

Itse opiskelin opistolla Supo-linjalla eli Suuntana poliisiala linjalla, joka valmentaa poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeisiin. Itse koin tämän linjan enemmän valmennuskurssina, koska sitähän tämän linja juurikin oli. Meitä valmennettiin viisi kuukautta pääsykokeisiin.

Oman linjani opinnoissa oli otettu laajasti pääsykokeissa tarvittavat asiat huomioon. Polamkin pääsykokeiden ensimmäisessä vaiheessa on kolme eri osa-aluetta: fyysinen testi, kirjallinen koe ja psykologisia testejä.

Fyysistä puolta pääsi monipuolisesti kehittämään liikunnanopettaja Antin tunneilla. Kurssien alussa Antti testasi meidän sen hetkisen lihaskunnon, ketteryyden ja kestävyyden juoksussa. Näiden tulosten perusteella jokaiselle halukkaalle hän räätälöi oman treeniohjelman joka kehittyi koko 5 kk ajan. Lihaskunnon lisäksi treenasimme kerran viikossa yhdessä juoksua, juoksutreenit painottuivat yleensä intervallitreeniin, mutta välillä juostiin matkaa sekä noin kerran kuussa testattiin 1500 m juoksutesti. Oikeastaan kokoa ajan tiesi missä kunnossa oli ja mikä osa-alue vaatii lisää harjoitusta. Mahtava lisä oli myös se, että Antti oli aina valmis auttamaan ja vastaamaan kysymyksiin sekä me saimme itse vaikuttaa todella paljon kurssin sisältöön.

Kirjallista koetta varten saimme apua aineistokirjoittamisen sekä kielenhuolto ja teoria -kursseilla. Polamkin pääsykokeissa pääpaino on kirjallinen osuus ja uskon puhuvani kaikkien linjalaisteni puolesta, että tämä on se syy miksi suurin osa haki kyseiselle linjalle. Itse halusin saada varmuutta kirjoittamiseen ja oppia miten kirjoittaa hyvä essee. Sen myös sain ja opin! Opettajamme Laura takasi meille laadukkaat ja monipuoliset kurssit.

Aineistokirjoittamisen kurssi painottui enemmän itse pääsykoekirjan artikkeleihin ja esseen kirjoittamiseen. Tälläkin kurssilla oli tasaisin väliajoin ainekirjoitus testejä, joka auttoi näkemään missä asioissa oma kirjoitustaito on. Kurssilla oli myös paljon vertaisarviointeja ja ne olivat kultaakin arvokkaampia oppimismahdollisuuksia. Pääsimme näkemään toistemme esseitä ja oppimaan niistä erilaisia näkökulmia omaan kirjoittamiseen.

Kielenhuolto ja teoria -kurssi taas painottui nimensä mukaan kielenhuoltoon. Tämä kurssi oli itselleni myös hyödyllinen koska omista kouluajoista oli hetki vierähtänyt.

Oikeustieteiden perusteet -kurssi auttoi ymmärtämään, miten lakitekstiä tulkitaan ja miten Finlexiä käytetään. Kurssin aikana opettajamme Riikka avasi meille esimerkiksi rikosoikeutta, poliisilakia, oikeustieteitä sekä oikeusnormeja. Pääsimme kurssin aikana tekemään ryhmässä erilaisia harjoituksia oikeustieteiden saloissa ja näistä harjoituksista oli paljon hyötyä. Opimme ymmärtämään esimerkiksi, miten oikeudellisia ongelmia ratkotaan.

Soveltuvuuskurssi antoi meille valmiuksia psykologisia testejä varten, tietenkään kyseiseen aiheeseen ei täysin voi valmistautua, mutta kurssi antoi varmuutta ja tiettyjä valmiuksia kyseiseen osioon. Kurssilla päästiin hieman syvällisemmin paneutumaan aiheeseen; miksi haluan poliisiksi? Opettajamme Heta (Heta on opintovapaalla Kasvatustieteiden linjan johtajan tehtävästä) kertoi meille paljon asioita, jotka kannattaa selvittää itselleen ennen pääsykokeita. Lisäetua toi myös se, että kyseisen kurssin opettaja opiskelee tällä hetkellä poliisiammattikorkeakoulussa.

Opistolla saatiin opetus toteutettua turvallisesti koronasta huolimatta. Opiston henkilökunta teki kaikkensa, että meillä olisi turvallista opiskella niin kauan opistolla kuin vain pystyi. Mutta vaikka yksi kuukausi opiskeltiin etänä ei se menoa hidastanut, koska kaikilla oli motivaatio korkealla omissa opinnoissaan. Tietenkin etäopiskelu oli raskasta, mutta meidän linjan yhteishenki toi oman kannusteen asiaan. Kiitos siis meidän linjan ryhmähengen!

Haluan suositella Alkio-opiston Suuntana poliisiala -linjaa kaikille, jotka suunnittelevat poliisiammattikorkeakouluun hakemista! Varsinkin jos olet epävarma jostakin ylhäällä mainituista osa-alueista. Kyseinen linja antoi itselleni lisää varmuutta ja apua valmistautua pääsykokeisiin. Voin näin jälkeenpäin sanoa, että ei ollut turha viiden kuukauden reissu, suosittelen!

Alkio-opisto tarjoaa laajat opiskelumahdollisuudet jokaisella linjalla sekä ammattitaitoisen henkilökunnan ja opetuksen. Jos edes mietit niin hae!

Suuntana poliisiala -linjan opiskelija Miisa
Miisa Köykkä

Suuntana poliisiala kevät 2021

Kohti poliisialaa ja Poliisiammattikorkeakoulua

Onko unelmanasi päästä poliisiksi? Kaipaatko vertaistukea, valmennusta ja henkilökohtaista tukea poliisialan valintakokeisiin? Vai haluaisitko kenties kokeilla, onko poliisiala sinun juttusi? Poliisiammattikorkeakouluun voi olla haastavaa päästä ja me Alkio-opistolla haluaa auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.